Kilpailukauden päätösfiiliksiä

Itävalta otti vastaan raikkaana, kauniina ja hiukan sateisena. Iskän ja muun maajoukkueen kanssa oli kiva lähteä reissuun 4:15 herätyksestä huolimatta fiilis oli yllättävän hyvä.

Olin edellisten kisojen jäljiltä saanut flunssan ja sitä parantelin ja treenailin kevyesti edellisen viikon valmistautuessani kisoihin. Onneksi lähtöaamuna eli perjantaina olo oli jo parempi.

Lauantaina oli kisapäivä, minulla oli taas ottelut vasta iltapäivällä joten sain jälleen ihanan rauhallisen aamun. Välttääkseni ”hallikuolemaa” menin muutama tunti ennen sarjani alkua kisapaikalle. Sain hyvät lämmöt ja lähdin tatamille. Vastassa minulla oli sveitsiläinen EM hopeamitalisti. Alusta asti tuntui että pysyin tytön vauhdissa ja sain estettyä tämän hyökkäykset. Samoin hän onnistui kuitenkin estämään minun onnistumiseni. Puolin ja toisin monta yritystä oli ja jokunen lippukin silloin tällöin heilahti, mutta pisteitä ei tullut ja ottelu päättyi 0-0. Se johti tuomariäänestykseen, jonka Sveitsi vei 4-1. Hän eteni semifinaaliin asti, mutta sen hävisi yhdellä pisteellä. Ei siis keräily-otteluita minulle. Vaikka tuo yksi matsi ei mennytkään huonosti, se tietysti vähän harmittaa kun leikki jäi niin lyhyeen.Ja tietysti jälkeenpäin on helpppo jossitella mitä olisin voinut tehdä paremmin. Jonkun verrann on myös hyvä analysoida omaa tekemistä, ensi kerralla ottaisin vähän erilaisen taktiikan.

Lohduttavaa kaikessa on se, kun tajusin että varmaankin vain viisi meistä 55 naisesta oli tyytyväisiä tulokseensa. Neljä mitalistia pääsivät palkintopallille, heitä varmasti hymyilytti, sekä yksi Islantilainen joka ylitti itsensä pääsemällä kolmannelle kierrokselle. Tyttö on kierrellyt aika paljon samoja kisoja kuin minäkin, mutta koskaan ennen en ollut nähnyt hänen voittavan yhtään matsia. Voi sitä iloa joka paistoi sekä tytön, että tämän valmentajan kasvoilta. Vaikka tyttö hävisi kolmannen kierroksen, hän vain hymyili tuomarin julistaessa voittajaa. Ihan syystä, hän oli todellakin ylittänyt itsensä ja ottanut hienoja pisteitä.

Mutta tosiaan, minun ihailemiani sarjani huippuja tippui myös ensimmäisellä kierroksella, se antaa toivoa että minullakin on mahdollisuuksia.

Tämä oli kuitenkin kisakauden päätöskilpailu ja nyt on aika taas pistää passi hetkeksi aikaa hyllylle ja keskittyä laadukkaisiin treeneihin lähinnä kotisalilla ja kotimaan leireillä. Tuntuu kivalta taas saada tavallinen arki- ja viikkorytmi hetkeksi aikaa ja päästä kehittämään juttuja joita on huomannut kisakaudella puutteellisiksi. Tähän kilpailukauteen olen kuitenkin tyytyväinen, onnistumisia tuli, kongreettisimpana Premier leaguen mitali Istanbulissa.

Myös uusia tuulia, eli koulun ja urheilun yhdistämistä jännitin kovasti. Hyvin se on kuitenkin sujunut ja olen saanut mielekästä tekemistä karaten ohelle, jota kaipasinkin. Kivasti myös opettajat ovat kertoneet mahdollisuuksista suorittaa opiskeluja sovelletusti tai hitaammin kuin muu ryhmä.

Tällä hetkellä istuskelen koulun penkillä, ja kohta jatkan istumista autossa, suuntana Pori ja aluetreenit.

Hyvää loppuviikkoa!

-Titta

 <a href="http://www.bloglovin.com/blog/14106233/?claim=ecpumyrupdj">Follow my blog with Bloglovin</a>

Oh Berlin!

Kotimatkalla täältä Berliinistä ollaan, joten nyt taitaa olla aika kertoa mitä kaikkea reissuun on mahtunut. Syy ylipäätään koko reissulle lähtemiseen oli  Berliinissä järjestetty kansainvälinen turnaus, Banzai cup. Kilpailuihin osallistu 33 maata, 203 seuraa ja 1560 kilpailijaa, vilinää siis riitti kun otteluita käytiin yhdeksällä eri tatamilla. Tällä kertaa reissuun lähti melkein koko meidän seuran kilparyhmä, eli viisi tyttöä minun lisäkseni ja tietysti iskä valmentajaksi. Päätimme, että tällä kertaa olisi kiva nähdä vähän muutakin kuin lentokenttä, hotelli ja kisapaikka joten varasimme reissuun kuusi päivää aikaa.Yöpaikkana toimi ihana ja tunnelmallinen selvästi reppureissaajien suosima hostelli, jossa me kaikki tytöt yövyimme samassa huoneessa kerrossängyissä.

Keskiviikkona ennen kukonlaulua oltiin Turun lentoasemalla josta seikkailu lähti käyntiin. Matka meni hyvin ja saman päivän iltana menimme jo paikallisen seuran salille treenailemaan. Siellä oli ystävällistä porukkaa, jotka mielenkiinnolla katsoivat meidän treenejäkin.

Torstaina oli tiedossa lepoa ja pyörimistä siellä täällä, DDR-museossakin käytiin ja monella eri metrolla matkustettiin. 

Perjantaina teimme mielenkiintoisen reissun punttisalille. Olin jo suomen päässä googletellut kuntosaleja, ja jostain eteeni pompahti suomalaisen voimamiehen perustama vegaani-kuntosali. Sen verran erikoiselta kuulosti, että menimme kurkkaamaan minkälainen paikka on kyseessä. Lähimmältä juna-asemalta lähdimme haahuilemaan salia kohti ja johan oli mielenkiintoista seutua, graffitteja oli jokapuolella ja sekalaista sakkia tuli vastaan. Emme millään meinanneet löytää paikkaa, eikä paikallinen vastaantulijakaan ollut kuullut moisesta paikasta. Hän kuitenkin pisti antamani osoitteen navigaattoriinsa ja opasti meidät oikeaan paikkaan. Saavuimme siis jonkinlaiselle sisäpihalle, joka oli täynnä spray-maalattuja rakennuksia, kuulemma yökerhoja. Aikamoisilta bileluolilta näytti. Niiden keskellä oli musta ovi, jonka yläpuolelle oli spray-maalattu "Berlin strenght". Avasin oven ja hevimusiikki kantautui korviini kovaa. Siellä me sitten nosteltiin pelottavan näköisten vegaanien kanssa ja hyvin kulki!

Lauantaina sitten kisapäivä koitti, olin ilmoittautunut kolmeen eri sarjaan: naiset -68kg, avoin ja joukkue. Paljon matseja lähdin hakemaan, ja niitä myös sain. Klo 13-20 välillä otin 10 matsia. Päädyin kummassakin henkilökohtaisessa sarjassani pronssiotteluun, toisen(-68kg) voitin ja pääsin palkintopallillakin pyörähtämään. Joukkueottelut käytiin päivän lopuksi ja niistä ei paljon kerrottavaa jälkipolville jää. Päivän lopuksi istahdin katsomoon ja purskahdin spontaaniin itkuun, vähän väsytti.

Tyytyväinen päivään olen, sain hyviä matseja, onnistumia tuli paljon, kuin myös kehitettävää. Nyt on paljon videomatskua mistä taas katsoa mitä voisin ensikerralla tehdä paremmin. Positiivinen juttu oli myös se, että vaikka joukkoon mahtui myös tuttuja pohjoismaalaisia, minulla oli monta vastustajaa joita vastaan en ollut ennen ottanut.

Sunnuntaina oli ihana lepopäivä, herätys ilman kelloa, herkkuja, jätti-kirppari.

Nyt maanantaina täytyy myöntää että olo on kisojen jäljiltä edelleen aikas lailla kamala. Väsyttää, paikat särkee. kurkkuun sattuu, huulet ovat kuivuneet hiekkaparin tuntuiseksi ja on kylmä. Silti pohjavire on ihan positiivinen, tiedän että tämä menee ohi. Tuntuu hyvältä olla matkalla kotiin. Paljon ehti kuudessa päivässä tapahtua.

Perjantaina lähden Itävaltaan Premier liigan kilpailuihin, sitä ennen tiedossa vielä treeniä, lepoa ja hippasen koulua. Ja aina yhtä ärsyttävää laukkujen purkamista ja pakkaamista. Vaikka laukkua on tullut tässä parin vuoden sisään aika monta kertaa tullut pakattua, edelleenkin se tuottaa harmaita hiuksia lähes aina. Kisoja odotan silti taas innolla! Se onkin viimeinen ulkomaan kilpailu tällä kaudella.   

Hyvää viikkoa!

-Titta

Sitä sun tätä ja sitä

Hellurei!

Taas on pari viikkoa vierähtänyt. Saksan Coburgissa olin karate1 Premier leaguen kilpailuissa. Coburg oli pieni ja idyllinen kaupunki. Ruoan kanssa meillä ei jostain syystä ollut kovin hyvä tuuri, eikä muutenkaan kovin hyvä jälkimaku kaupungista jäänyt:Olin varannut ja maksanut meille jo suomesta taksimatkat lentokentältä Coburgiin ja takaisin(1,5h ajomatka/suunta). Menomatka sujui ongelmitta, meitä oli hyväntuulinen taksikuski vastassa.

Paluumatka sen sijaan oli mutkikkaampi. Pitkän kisapäivän jälkeen aloin selvittää mihin aikaan tarkalleen taksi olisi tulossa, sillä kone lähti aikaisin aamulla ja aamuyöllä oli tarkoitus jättää Coburg. Noh, monen soittoyrityksen, sähköpostin ja hotellin respassa itkemisen jälkeen en ollut yhtään viisaampi  eikä auttanut kuin varata uusi taksi ja mennä pariksi tunniksi nukkumaan. Nyt olen epätoivoisesti lähetellyt sähköpostia ja koittanut saada rahoja takaisin. Säätöä aina sattuu, onneksi silti kerettiin lennolle.

Kisapäivän aamu oli kuitenkin ihana! Minulla oli matsit vasta ilta-päivällä, joten sain rauhallisen aamun. Heräsin ilman kelloa, söin hitaasti aamupalan, kävin ostamassa eväät, jonka jälkeen menin vielä pariksi tunniksi jumittamaan huoneeseen, pelasin Candy crush sagaa ja katselin tulevien vastustajieni matseja. Sitten hyppäsin taksiin ja olin kisapaikalla. Siellä vasta alkoi jännittämään ja syke nousemaan. Matseista jäi tavallaan ristiriitainen fiilis. Toisaalta meni hyvin, onnistuin ensimmäistä kertaa parissa jutussa, joita oltiin koko kesä työstetty. Ja sain tehtyä muutaman todella laadukkaan pisteen. Kuitenkin kehitettävää ja työstettävää jäi paljon. Eniten kirpaisi kolmannen kierroksen matsi, johon kilpailuni päättyi. Se oli tuttua naista,  Norjalaista MM-hopeamitalistia Gitteä vastaan jonka kanssa ollaan treenattukin parilla leirillä paljon yhdessä. Tuo taisi olla neljäs kerta kun otin häntä vastaan, ja neljäs tappio. Johdin vielä 1-0 kun ottelua oli kolme sekuntia jäljellä. Sitten tein virheen josta Gitte rankaisi ja tilanne oli 1-1. Aika loppui ja oli tuomariäänestyksen aika, jossa liput jälleen kerran kääntyivät Norjaan ja minä lähdin suihkuun. Ei muuta kuin lisää treenaamaan, erityisesti mitä viimeisellä kymmenellä sekunnilla kuuluu tehdä. 

Kuva: Janne Karttunen

Saksan jälkeisestä viikosta minulla ei ole paljoakaan muistikuvia, treenasin paljon, kävin koulua ja kaiken laista muutakin ohjelmaa tuolle viikolle oli kertynyt. Joka ilta lopulta kotiin päästyäni tirautin muutaman kyyneleen kun vaan väsytti niin paljon. Viikonloppuna sitten lepäilin ja saatiin Porilaisetkin meille vierailulle treenaamaan.

Tätä kirjoittelen jälleen Saksan maalta, Berliinistä tällä kertaa. Täältä kerron lähitulevaisuudessa enemmän. Paljon on nähtävää ja tehtävää.

Adíos!

-Titta