Loppukesän arkea

Moi! Pitkästä aikaa! Mitä sulle kuuluu?
-Hyvää kiitos, treenejä ja töitä. Kovasti odotan Turkuun siirtymistä, koulun ja kisakauden alkamista.

Tuollaisen keskustelun olen tässä elokuun aikana käynyt monen ystävän ja tuttavan kanssa ja siinäpä tiivistetysti minun kuulumiset. Hyvin tavallista arkea siis. Hyvää sellaista.

Keskiviikkona oli pitkästä aikaa sellainen treeni, kun tuntui ettei mikään suju. Kroppa tuntui jäykältä, tekniikat huonoilta ja kaikki luovuus oli päästä kadonnut. Treenin lopuksi suojia riisuessa meinasi pari kyyneltä karata silmänurkkaan. Sen suurempaa syytä en tuolle vireelle keksinyt, olin nukkunut hyvin, syönyt hyvin ja fiilis ennen treenejä oli hyvä. No, tuollaisia päiviä vaan joskus on. Oikeastaan hetken kuluttua fiilikseni oli varsin hyvä, kun tajusin, että en tosiaan muista milloin viimeksi olisi ollut samanlainen päivä. Sehän tarkoittaa sitä, että treeneissä on viimeaikoina kulkenut todella hyvin!

Torstaina olin loikkimassa, jonne sain mukaani Sonjan! Aikaisemmassa postauksessa kerroin, että hän keksii aina uutta, muutama puolimarathon ja triathlon on testattu hänen innoittamanaan. Torstaina hän varovasti kertoi uudesta villistä ideasta ensikesäksi jolle aluksi nauroin, mutta vähän jäi kyllä mietityttämään josko sen voisi oikeasti toteuttaa. Kerron lisää jos tulee toteutukseen! :)

Viikonloppuun mahtui monenlaista mm. karatenäytös, mäkivetoja, suppailua, puuhommia ja kirkon penkissä istumista. Kiitos kaikille näytöstä katsomassa olleille!

 Se olikin viimeinen viikonloppu vähään aikaan, kun ei olla reissussa. Ensiviikolla on leiri ja 13 päivän kuluttua avaan kisakauteni Istanbulin tatameilla! 

Tänään treeneissä sujui vähän paremmin, ja loppuverryttelyksi otettiin karatevyöt ja painonnostokengät tositoimiin. Käytiin siirtämässä yksi piano uuteen kotiin. Okei, kuten kuvasta huomaa, sen verran rautaista porukkaa oli tuossa ympärilläni, että keskellä kun olin kevittämässä, sain keskittyä lähinnä kameralle hymyilyyn muiden ponnistellessa.

Nyt kipinkapin nukkumaan niin jaksan aamulla taas lyödä ja potkia. Huomenna minulla onkin myös kolmanneksi viimeinen työpäivä!

Ihania (ehkä)viimeisiä hellepäiviä!

-Titta

Kauniita aamuja

En erityisemmin pidä aikaisista aamuherätyksistä. Tänä kesä olen kuintenkin

 töiden takia joutunut aloittamaan aamutreenit suhteellisen aikaisin aamulla ja olen loppujen lopuksi ollut todella mielissäni siitä. Kesäaamut ovat vaan niin kauniita, aurinko nousee pikkuhiljaa, linnut laulavat, ilma on raikas ja lämpenee pikkuhiljaa. Monena aamuna treenien jälkeen olen vielä ennen kahvilan(jossa työskentelen) avaamista käynyt huuhtelemassa treenihiet pois iholta Pyhäjärvessä. Voi miten hyvältä tuntuukaan jatkaa päivää tuollaisten aamujen jälkeen.

Kesän maanantai-aamut olen aloittanut punttisalilla penkkipunnerrusta treenaten. Sitä ei meidän seurassa muut tytöt tee, mutta minulle päätettiin ottaa pieni penkki-kuuri. Punnerrus on nimittäin ollut minulle todella heikko suunta. Varsinkin kapealla otteella tehdessäni ei varmaan kovin moni ole tunnistanut tuota polvet maassa kiemurtelua punnertamiseksi. Kesän aikana tulokset ovat nousseet vähäsen, eivät silti kovinkaan huimasti tai nopealla vauhdilla. Muussa tekemisessä olen kuitenkin  huomannut, että jotain vahvistumista on tapahtunut. Varsinkin käsillä seisonnassa olen kehittynyt suurin harppauksin ja myös karatessa yleistä vahvistumista on tekniikoihin tullut. Ja ihan vaan punnertamisessa on kiva huomata että pystyn tekemään puhtaita liikkeitä.

Tänään oli poikkeuksellisen aikainen aamu. Treenit pidettiin Turussa josta on vielä tunnin ajomatka töihin Euraan. Satuin nukkumaan  pikkuisen pommiin, joten montaa minuuttia ei kestänyt että olin herättyäni autossa istumassa. Matkalla huomasin puhelimeni jääneen kotiin. Treenien jälkeen soitin äidille varmistussoiton(iskän puhelimesta) että puhelin oli jäänyt sinne ja harmittelin kun niin oli päässyt käymään ja monenlaista säätöä tuo unohdus aiheuttaisi.. Noh, mitä tekee äiti? Voitelee pussillisen juuri leipomiaan lämpöisiä sämpylöitä, hyppää autoon ja ajaa matkamme varrelle meitä odottomaan. Olen kyllä niin kovin kiitollinen tuosta äidistäni, joka hymy huulilla vaan huolehtii meistä, pesee pyykkejä, laittaa ruokaa ja ottaa vastaan kärttyisiä ja väsyneitä treeneistä ja reissuilta palaajia.

Loppuun vielä pikkuinen kevennys. Päätin alkaa fanittaa Harry Potteria ja hankin tuollaisen alla olevassa kuvassa näkyvän salama-arven. Eikä tuo vielä mitään, näkisitte sen toisen!

Ei vaan, raapaisin ihan omalla peukalollani itseäni punttitreeneissä, kun ote lipesi kantamastani alustasta.

Huisia viikonloppua!

-Titta

Kesäleiri

Euran karateseuran perinteisellä kesäleirillä oli taas vilskettä. Leiri alkoi perjantaina punttitreenillä, josta me seuran kaikki seitsemän tyttöä ja iskä lähdimme Vähäjärven rantasaunalle. Polskimisen jälkeen oli vuorossa vuotuinen treenisalin suursiivous. Parin tunnin siivoilujen jälkeen oli taas ilo tallustella puhtailla tatameilla ja pienessä varastohuoneessakin mahtui taas kävelemään. Ihanaa! Siivoilujen jälkeen hurauteltiin meille kotiin tankkaamaan ja sieltä vielä keskiyöhön asti salille riekkumaan. Tytöt tulivat meille yöksi ja hetken höpöttelyn ja kikattelun jälkeen uni mastui.

Aamulla ei syöty lainkaan aamupalaa, hypättiin vain pyörien selkään ja lähdettiin polkemaan Pyhäjärveä ympäri.

Ensimmäinen pysäkki oli 25 kilometrin pyörilyn jälkeen Yläneen st1, josta aamupalaksi söimme hampurilaiset.

Yläneeltä matka jatkui Säkylään Jossun grillille. Kun reissun nimi oli burger-pyöräily niin pitihän Säkyläläistä burgeriakin maistaa.

Eurassa eivät enää burgerit maistuneet, mutta onneksi jätskille oli vielä tilaa.(Noh, minulla on aina.) Jätskiltä polkaistiin vielä viisi kilometriä työpaikalleni Myllyojanlahden kahvilaan ja sieltä ei ollutkaan enää kovin pitkä matka kotiin. 80 kilometriä tuli yhteensä poljettua. Mukava reissu ja leiri hyvässä seurassa. Paljon tuli taas naurettua.

Minä jatkoin karateleiriltä seurakunnan leirille viettämään lepopäivää ja koin iloisia ystävien jälleennäkemisiä parin vuoden tauon jälkeen.

Tällä viikolla oikeastaan ensimmäistä koko kesän aikana olen kokenut pieniä kyllästymisen fiiliksiä meneillä olevaan arkeeni. Sopivaan aikaan se tulikin, alle neljän viikon päästä on ensimmäinen leiri ja siitä viikon päästä avaan kisakauteni. Matkalaukku on saanut olla sopivan kauan tyhjillään ja syksyyn ja reissaamiseen on taas ihan eri tavallla puhtia.

Hyvää elokuun jatkoa!

-Titta