Maalla on mukavaa?

Naapurin lehmät

En muista että olisin sen jälkeen, kun olen täyttynyt kaksitoista vuotta, missään vaiheessa ollut erityisen mieluissani maalla asumisesta. Pienenä se oli huisia, kiipeilin puissa ja suurin piirtein asuin meidän navetassa vuohien seurana. Olen todella kiitollinen että olen saanut viettää lapsuuteni maalla. Kerran meille syntyi kili, jonka emo jostain syystä hylkäsi pienen rääpäleensä heti tämän synnyttyä. Otimme sen sisälle muutamaksi päiväksi. Minä sain tuon kilin omakseni ja annoin sille nimeksi Peppi(suuren idolini Peppi Pitkätossun mukaan). Juotin sille tuttipullosta maitoa ja hoivasin minkä kerkesin. Peppi selvisi hengissä ja siitä kasvoi aika iso ja vahva. Myytiin se parin vuoden päästä isolle vuohi-tilalle ja siitä tuli kuulemma koko tilan, lihavin ja röyhkein ja ahnein vuohi. Good job Titta!

Varsinkin yläaste-ikäisenä alkoi maalla asuminen nyppiä. Aina piti sumplia kyytejä tai pyöräillä 25 kilometriä kaverin luokse. Kaikki sisäisen maatalonemännän tai tallitytön rippeet olivat hävinneet.

15-vuotiaana muutinkin Hämeenlinnaan asumaan ja nautin siitä valtavasti. Sen jälkeen Ecuadoriin ja sieltä Turkuun. Kolme viimeistä kesää olen viettänyt kuitenkin taas täällä maalaismaisemissa kesätöissä. Ensimmäisenä kesänä en ollut vielä aloittanut karatea uudestaan ja vietin kaikki vapaapäivät reissussa kavereiden luona ja se meni ihan mukavasti. Toinen kesä olikin sitten yhtä itkua ja hammasten kiristelyä, treenit ja työt sitoivat sen verran, että montaakaan reissua en Euran ulkopuolelle tehnyt. Vaikka töissä tai treeneissä ei ollut valittamista oli minun vaan kovin vaikea olla täällä luonnon helmassa.
Siksi jännitinkin tätä kesää kovasti, että tuleeko tästä samanlainen kuin edellisestä. Vaan ei tullut, tämä kesä on ylittänyt odotukset eikä ole ahdistanut lähes ollenkaan! Melkein jokainen päivä on ollut todella hyvä päivä. Siihen on kai vaikuttanut monikin tekijä. Olen osannut asennoitua paremmin, olen tottuneempi vähän kurinalaisempaan elämään ja olen tehnyt töitä vähemmän. Lepopäivinä eli sunnuntaisin minulla on ollut myös töistä vapaata ja olen tehnyt yleensä retkiä kavereiden kanssa tai heidän luokseen, sekin on ollut iso henkireikä. Olen nauttinut treeneistä ja on ollut hienoa huomata miten kehitystä on tullut.

Kuva: Heidi Mäkinen

Osaa täällä maalla olla myös mukavaa, ainakin kesällä. Käyn aina punttitreenien jälkeen kunnan ylläpitämässä ranta-saunassa Vähäjärvellä. Tänä kesänä vesi on ollut sen verran viileää, että voin melkein tuntea kuinka jalat lähtevät kohisten palautumaan tiukan treeniin jälkeen kun järveen pulahtaa. Siellä käy mainiota porukkaa ja saunan lauteilla on harvoin hiljaista.

Tällä viikolla on tullut uusi huippujuttu, marjat ovat kypsyneet! Meillä on jos jonkinlaisia marjapuskia ja viereinen metsä pullollaan mustikoita. Iltaisin käyn nappaamassa päivän vitamiiniannokset suoraan puskista.

Treenit luistavat edelleen hyvin. Tänään ohjelmassa oli lajitreenit ja loikat urheilukentällä.  Huomenna pidetäänkin karateseuran leri. Tytöt tulevat meille yöksi ja lähdetään aamulla polkemaan Pyhäjärven ympäri. Matkaa reissussa tulee n. 80 kilometriä. Reissun työnimi on ollut "burger-pyöräily" Tarkoitus oli syödä jokaisella pysähdyspaikalla hampurilainen, mutta saa nähdä kuinka käy. Kivaa meillä on joka tapauksessa tuolla porukalla aina kun ollaan reissussa ja kommelluksiltakaan tuskin vältytään. :)

Iloista päivää!

-Titta

Hurjan hyvä kesä jatkuu

Nyt on kausi vaihtunut peruskuntokaudesta kilpailuihin valmistavaan kauteen. Se tarkoittaa käytännössä vähän  lyhyempiä sarjoja, vähän vähemmän puurtamista ja enemmän ajattelua, vähemmän yksittäisten tekniikoiden hiomista, enemmän tilanteita.

Viimeviikolla varasimme lentoliput Istanbuliin, jossa kisakausi starttaa syyskuussa. Siihen on enää kuusi viikkoa aikaa, hullua miten aika lentää!
Vaikka onhan tämän kesän aikana monta treeniä tullut treenattua ja monenlaista tehtyä. Kehitystäkin on monella tapaa tullut, niin henkistä kuin fyysistäkin. Sitä en tosin tiedä sanoa, että osaanko tuota kehitystä vielä hyödyntää kilpatatameilla. Se jää nähtäväksi syksyllä ja sitä mielenkiinnolla odotan.



 Hitusen jännittää myös tuo koulun aloitus syksyllä parin välivuoden jälkeen. Uskoisin kuitenkin että saan treeni- ja opiskelukuviot hyvin sovitettua, eihän minulla mikään kiire ole valmistua. Olen huomannut olevani sellainen tyyppi, että kaipaan aika paljon ohjelmaa päiviini, Kuluneen vuoden aikana olin välillä tuskissani kun päivän ainoa "pakollinen" tehtävä oli treenata. Minusta tulee helposti kovin laiska ja saamaton tyyppi, kun ei ole selkeitä aikatauluja päiviin. Siksi kai olenkin tästä kesästä nauttinut niin valtavasti, kun tuota kaivattua ohjelmaa on ollut sopivasti. Tuntuu että treeni-intoakin on sen myötä tullut enemmän!

Iskä lupasi minulle kymmenen vuotta sitten, että jos kävelen kymmenen metriä käsilläni saan 20 euroa. Suuret setelin kuvat silmilläni olen tietysti tuota toisinaan harjoitellut, nyt menee viisi metriä. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua onnistun? :)

Tänään on ollut hiljaisempi sadepäivä kahvilassa. Nyt pistän ovet lukkoon, lähden kotiin, syön, otan viiden minuutin päikkärit ja lähden punttitreeneihin. I like it!

Hyvää viikonloppua!

-Titta

Mistä kaikki alkoi?

"Minkä ikäsenä sä oot alottanu karaten?" tai "Miten sä keksit alottaa karaten harrastamisen?" taitatavat olla yleisimpiä kysymyksiä mitä minulta karaten osalta kysellään. Noihin on minun tavallaan hankala vastata, kun en itsekkään tiedä.

Se selittää kuitenkin paljon, kun kerron isäni olevan sekä maajoukkeen vastuuvalmetaja, että minun henkilökohtainen valmentajani.

 Taisin tavallaan syntyä karaten keskelle. Iskä vielä treenasi minun ollessani pieni aika paljon ja perusti Euraan muutettuamme oman karateseuran. Mentiin aina välillä pienenä isoveljien kanssa iskän treeneihin mukaan hippaa pelailemaan.

Ensimmäiset kisani taisin käydä ollessani 6-7 vuotta vanha. Alle 9-vuotiaat eivät vielä kisoissa potki tai lyö toisiaan, vaan he käyvät "pyykkipoika-matseja", jossa neljä pyykipoikaa kiinnitetään kummankin ottelijan karatepukuun ja niitä koitetaan sitten irrotella vastustajan puvusta. Se on muuten herttaista katseltavaa!

Tämä kuva on ensimmäisistä kisoistani tuon neljän vuoden tauon jälkeen. Estonia Open 2014.

Karaten alkeiskurssin aloitin kuitenkin vasta vähän ennen kymmenen vuoden ikää. Harrastus tuntui luonnolliselta ja kivalta aloittaa, kun isä ja isoveljetkin harjoituksissa kävivät. Karate ei tuolloin missään nimessä ollut ainoa harratus, kävin myös ainakin yleisurheilussa, käsityökoulussa, kid mixissä ja 4H-kerhossa ja kokeilin monenlaista muutakin(jopa käyrätorven soittoa, hihi).

Kisareissuista tykkäsin todella paljon. Tutustuin sarjani tyttöihin ja meillä oli tosi kivaa yhdessä, pelattiin hippaa, juotiin pillimehua ja jännitettiin kisoja. Osan kanssa pidetään edelleenkin yhteyttä vaikka karate ei enää olekkaan yhdistävä tekijä.

Vaan enpä olisi arvannut kun ensimmäisissä kilpailuissani tatamin reunalla iskän vierellä jännitin, että 15 vuoden kuluttua olisin edelleen iskän vierellä jännittämässä vähän isommilla tatameilla.

kuva:Jarmo Laitinen

Tämänkin viikon treenit ovat sujuneet hienosti. Varsinkin puntilla tuntuu että kehitystä on tullut ja harmaita hiuksia minulle aiheuttavissa painonnostoliikkeissä(tempaus ja työntö) alkaa näkyä toivon pilkahduksia.
Tänään sain hassun ja todella voimakkaan vatsakrampin vähä ennen päivä-treeneihin lähtöä. Jouduin jättämään treenit väliin ja jäämään kotiin itkemään ja syömään särkylääkkettä. Kramppi kuitenkin helpotti yllättävän nopeasti ja iskä tuli vielä minun kanssani uudestaan salille vetämään treenin. Loppu hyvin kaikki hyvin.

-Titta

Triathlon

Kaikkeen minut saakin tämä nainen nimeltään Sonja yllytettyä. Kolme kertaa ollaan puolimaraton juostu yhdessä, vaikka jokaisen kerran jälkeen olen ollut varma etten enää koskaan juokse tuota tuskien taivalta. Noh, nyt kun en puolimaratonille enää olisi lähtenyt, Sonja keksi uuden lajin nimeltään triathalon. Pakkohan minun oli siihen suostua kun vielä peruskuntokaudelle sattui, ja hyvä niin! 

 Triathlon järjestettiin Säkylässä. Olen kyllä treenannut kesällä paljon, mutta triathlonille en ollut suonut montaakaan ajatusta ja oli mielenkiintoista mennä katsomaan miten siellä sujuisi. Osallistuin sprinttimatkalle, jossa matkoina oli 460m uintia, 23,5km pyöräilyä ja 5km juoksua.
Kisapaikalla oli ihan oma ihana ja jokseenkin epäsuomalainen tunnelmansa. Tuntemattomat puhuivat toisilleen vessajonoissa, hymyilivät vastaantulijoille ja kyselivät kisavarusteista. Hienoa!

Uinti sujui minulta suhteessa muihin lajeihin parhaiten ja pyöräily taas oli heikoin lenkki.
Juoksussa sattui aika nolo kömmähdys, vaikka samaan aikaan se jo nauratti. Maaliin viimeisin voimin täysillä pinkoessani ihmettelin yleisön aplodien määrää ja hetken päästä maailmanennätysaikaani 5000 metrillä. Noh, eipä siinä kauaa tarvinnut ihmetellä kun tajusin juosseeni vasta puolet matkasta. Minut oli ohjattu väärään suuntan enkä siinä väsymyksessä tajunnut itsekkään että tuo kierros jäi juoksematta. Sain kaksi vaihtoehtoa, joko minut diskataan tai juoksen vielä tuon puuttuvan matkan. Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin juosta. Minusta parasta kisoissa on se hetki kun pääsee maaliin ja kaikki on ohi, sain kokea sen kahdesti tällä kertaa. ;)

Kaiken kaikkiaan kisoista jäi oikein hyvä fiilis ja puolimaratoneihin verrattuna oli triathlon paljon mielekkäämpää minulle. Saatan jopa harkita osallistumista ensivuonna uudestaan! Kiitos järjestäjille ja ihanalle huoltajalleni Sannille!

Triathlonin jälkeen käväisin kotona nukkumassa päikkärit ja sain Sannin vielä seurakseni kyykkytreeniin. Sen jälkeen tuntui hyvältä lepäillä ja syödä suklaata.

Työ- ja treenikuviot ovat toimineet edelleen oikein mallikkaasti, tulkaahan kahville niin ei tarvitse tuolla tien varressa seisoskella.

-Titta

Ihana torstai

Ihanaa kun kesäiset ilmat saapuivat hetkeksi Suomeen asti. Olen ottanut niistä kaiken irti!

Torstai-aamuna lueskelin paikallislehteä, jossa oli juttu SUP-lautailusta ja mainostettiin kokeilutunteja. Ilmoitin itseni saman tien kokeiluun ja illaksi vielä SUP-joogaan. Niimpä karatetreenien jälkeen hurautin Sieravuorelle ja sain vielä ihan yksityisopettajan. Laji oli mukavan yksinkertainen ja lauta sen verran tukeva, että sen päältä ei helposti tipahda.

Päivällä osallistuimme meidän seuran tyttöjen kanssa 1500 metrin juoksukilpailuihin Euran urheilukentällä.(Kilpalun nimi oli Kunnon koetus ja tämä matka oli vain 1/7 kokonaiskilpailua.) Minulla sattui "taktiikka" kohdilleen ja juoksin aika sopivaa vauhtia niin että maaliin tullessa oli sellainen olo, että parempaan en olisi pystynyt. Viimeksi olen tuon matkan juossut ylä-asteella ja sain ennätystäni pari sekunti parannettua, sillä ylsin niukin naukin naisten sarjan voittoon. Ei tuo yli 100 metrin täysillä juokseminen kyllä mielekästä puuhaa ole. Onneksi kerran vuodessa riittää. ;) Hatunnosto kaikille kestävyysjuoksijoille.

SUP-jooga oli myös positiivinen yllätys. Ilta-aurinko oli laskemassa, ilma vielä lämmin ja pitkän päivän jälkeen tuntui uskomattoman hyvältä venytellä ja hengitellä rauhassa laudan päällä.

Loppuun vielä helpottunut hymy työpäivän keskeltä. Sain nimittäin viimeviikon alussa tietää, että saan aloittaa syksyllä yhteisöpedagogin opinnot Turussa. Jippii! 

Tuo herne-maissi-paprikapakaste, jonka kanssa poseeraan on muuten loistavaa karkin/jätskin korviketta. Ollaan isoveljien kanssa ihan pienestä asti naposteltu niitä pussitolkulla..

Aurinkoisin terveisin, 

Titta.

Mitä ehtii neljässä vuodessa tapahtua?

Tosiaan pidin neljä vuotta taukoa karatesta. Kävin toki välillä treeneissä ja muutamissa kotimaan kisoissa, mutta karate ei missään nimessä ollut se ykkösasia.

2010
Muistan että ensimmäisen viikon söin niin paljon herkkuja ja pikaruokaa että huh huh. Ensimmäiset kuukaudet taisikin vähän mennä ihmetellessä, että mitä mä nyt teen. Valinta tuntui sillä hetkellä kuitenkin ihan oikealta. Asuin tuolloin Hämeenlinnassa ammattikoulun asuntolassa.

2011
Seuraavana vuonna viikonloput kuluivat pitkälti seurakunnan nuorten illoissa(Hämeenlinnan vapis<3) tai Eurakotona. Joulukuussa vietin muutaman viikon espanjassa työharjoittelussa. Urheilua en säännöllisesti harrastanut, mutta kävin ainakin jumppatunneilla ja tammikuussa aloitin capoeiran jota harrastin puoli vuotta, siitä tykkäsin kovasti!
Kesällä muistan viettäneeni kuukauden reissussa, kavereilla, tapahtumisssa, Ryttylässä ja pari viikkoa kärttyisenä kotona vanhempien pyynnöstä.

 Syksyllä sitten lähdin vaihto-oppilaaksi Ecuadoriin. Se oli unohtumaton vuosi. Opin puhumaan 

espanjaa, itsenäistyin ja kasvoin paljon.

Ecuadorissa kävin muutaman kuukauden ajan n. 4krt viikossa taekwondo-treeneissä ja kisoissakin 

parin viikon harrastamisen jälkeen(Voitin alempien vöiden sarjan, hihi). Taekwondon lisäksi kävin host-maman kanssa zumba-tyyppisillä tanssitunneilla, musiikki soi ja latinolantiot liikku. Minäkin räpiköin takarivissä.

2012 Kesän vietin Ryttylän kansanlähetysopistolla kesätiimilinjalla. Järjestettiin tapahtumia, pelattiin beachia, nukuttiin liian vähän ja nautittiin kesästä. Todella hieno ja unohtumaton kesä.

Syksyllä jatkoin hiusalan opintoja Hämeenlinnassa todella huonolla motivaatiolla, huomattuani etten
halua jatkaa opiskelujen jälkeen alan töihin. Opiskelujen ohella vedin seurakunnan nuorteniltoja ja kävin tanssitunneilla.

2013 Helmikuussa menin reilu kuukaudeksi Ecuadoriin takaisin suorittamaan työharjoittelua, ihanaa aikaa ja iloisia jälleennäkemisiä.
Keväällä vihdoin ja viimein valmistuin parturi-kampaajaksi.
Kesä meni töissä Eurassa ja taas mietiskellessä että mitäs minä sitten tekisin. Syksyllä muutin Turkuun ja kävin edelleen välillä töissä Eurassa. Joulun alla lähdin vajaa kuukaudeksi ystäväni Sannin kanssa rinkat selässä Ghanaan vailla suunnitelmia tai päämäärää.

2014 Tammikuussa olin suunnitellut lähteväni puoleksi vuodeksi Brasiliaan tanssi- ja raamattukouluun, mutta matkaan tuli monenlaisia mutkia mm. viisumin kanssa. Samaan aikaan oli alkanut nousta myös kipinä karaten pariin palaamisesta. Pitkän pohdinnan jälkeen hylkäsin Brasiliasuunnitelmat ja päätiin aloittaa karaten. Se oli hyvä päätös.

Vaikka neljä vuotta on pitkä aika ja monet kilpasiskoni ovat sen aikana treenanneet satoja, jopa tuhansia treenejä ja saaneet kilpailukokemusta, en usko että tuo minun taukoni oli täysin hukkaan heitettyä aikaa karatenkaan kannalta. Vaihdossa ollessani vietin useamman viikon 120 muun vaihto-oppilaan kanssa ympäri maailmaa. Tutustuin monenlaisiin ihmisiin ja opin ymmärtämään että aika samanlaista porukkaa me kaikki ollaan loppujen lopuksi, jokaisella on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Nyt tatamille mennessä tiedän, että vaikka vastustaja olisi toiselta puolelta maailmaa, puhuisi outoa kieltä ja näyttäisi pelottavalta, on hänkin vain ihminen.:) Opin reissussa myös ottamaan vähän rennommin ja nauttimaan elämän pienistä iloista.  Myös capoeiran, taekwondon ja tanssin harrastamisesta on ollut varmasti hyötyä karatessa.

Aurinkoista viikkoa!

-Titta