Mikä on mun juttu?

Heippahei! 

Viime aikoina olen jotenkin päätynyt juttelemaan monen uuden ihmisen kanssa karatesta. On tullut puhetta siitä kuinka paljon panostan tähän.

Jokaisessa keskustelussa olen kuullut kommentin joka on mennyt suurinpiirtein näin: "Tosi hienoa et sä oot löytäny karatesta tollasen sun jutun jota haluut tehä noin intohimoisesti."

Nuo kommentit ovat pistäneet minut miettimään, että onko tämä oikeasti mun juttu? Onko karate juuri se asia mihin haluan tällä hetkellä käyttää suurimman osan minun ajasta, voimavaroista ja rahoista. 

Onko nimenomaan karate se mihin haluan panosta täysillä ja laittaa sen opiskeluiden ym edelle? Tykkään ja olen haaveillut myös hirveän monesta muusta jutusta, esim tanssista ja ulkomailla opiskelusta.

Tässä minä kuitenkin olen ja pohdintojen jälkeenkin olen tyytyväinen tilanteeseen. Karate on mun juttu.

Olin sunnuntaina elämäni ensimmäisellä brunssilla rakkaan ystäväni Linne kanssa. Puhuimme tulevaisuuden suunnitelmisa, unelmista ja tavoitteista. Linne sai minut ymmärtämään kuinka tärkeää se on, että ihmisellä on jonkinlaisia tavoitteita ja suurempia päämäriä elämässä.

Olin melkein kokonaan unohtanut ikävuoteni 16-20 kun en treenannut täysillä. Eniten silloin ahdisti se, ettei minulla ollut mitään "juttua." Tein monenlaisia asioita, näin ystäviä, matkustelin, kokeilin monenlaisia harrastuksia. Elin siis tavallaan varsin ihanaa elämää. Hyvää aikaa se olikin ja esimerkiksi vaihtovuosi Ecuadorissa oli aivan mahtava kokemus. Vietin kuitenkin myös usein iltoja suklaan seurassa itkeskellen. Ahdisti kun en tiennyt mitä tekisin elämälläni.. En tiennyt mitä tekisin seuraavana vuonna tai seuraavalla viikolla. Tein aina mitä milloinkin mieli teki. Kaipasin nimenomaan niitä päämääriä mitä tavoitella.

Varmastikaan aina unelmien ja tavoitteiden ei tarvitse olla sellaisia, jotka vievät näin paljon aikaa kuin minulla tällä hetkellä, mutta jonkinlaisia tähtäimiä on varmasti jokaisella hyvä olla. 

Nyt karateen sisältyy minun suurimmat tavoitteeni, ja onhan tää ihan mahtavaa elämää kun oikein miettii. Haluan panostaa tähän täysillä. Hienoa on myös se, että olivat kilpailutulokset mitkä tahansa, ja vaikka en enää saavuttaisi mitään suurempaa urallani, uskon että voin aikanaan tämän hyvällä omalla tunnolla lopettaa. Olen tehnyt parhaani, ja se riittää niin pikälle kuin riittää.

Saan olla tosi kiitollinen, että olen syntynyt sellaiseen maahan ja sellaiseen perheeseen. jossa minun on mahdollista tavoitella unelmiani täysillä

. 

Lisäksi tälle matkalle on mahtunut ihan huikeita tyyppejä. Olen saanut tutustua ja viettää paljon aikaa ihmisten kanssa, jotka tulevat ihan eri maailmoista kuin minä, Ainoa yhdistävä tekijä on karate. Se on rikkautta se.

Jeah. Tässäpä tälläisia sekavia ajatuksia. Juuri nyt treeni-into on ollut kova ja olen nauttinut arjestani paljon. Fiilis  tietysti saattaa välillä olla huonompi, silloin voin vaikka palata lukemaan tätä tekstiä.

Nyt ollaan matkalla Pajulahteen maajoukkueleirille. Ihanaa kun sängyt on pedattu ja ruoat tehty valmiiksi, saa vain keskittyä treenaamaan, syömään ja nukkumaan. 

Ihanaa viikonloppua!

-Titta

Kilpailukauden päätösfiiliksiä

Itävalta otti vastaan raikkaana, kauniina ja hiukan sateisena. Iskän ja muun maajoukkueen kanssa oli kiva lähteä reissuun 4:15 herätyksestä huolimatta fiilis oli yllättävän hyvä.

Olin edellisten kisojen jäljiltä saanut flunssan ja sitä parantelin ja treenailin kevyesti edellisen viikon valmistautuessani kisoihin. Onneksi lähtöaamuna eli perjantaina olo oli jo parempi.

Lauantaina oli kisapäivä, minulla oli taas ottelut vasta iltapäivällä joten sain jälleen ihanan rauhallisen aamun. Välttääkseni ”hallikuolemaa” menin muutama tunti ennen sarjani alkua kisapaikalle. Sain hyvät lämmöt ja lähdin tatamille. Vastassa minulla oli sveitsiläinen EM hopeamitalisti. Alusta asti tuntui että pysyin tytön vauhdissa ja sain estettyä tämän hyökkäykset. Samoin hän onnistui kuitenkin estämään minun onnistumiseni. Puolin ja toisin monta yritystä oli ja jokunen lippukin silloin tällöin heilahti, mutta pisteitä ei tullut ja ottelu päättyi 0-0. Se johti tuomariäänestykseen, jonka Sveitsi vei 4-1. Hän eteni semifinaaliin asti, mutta sen hävisi yhdellä pisteellä. Ei siis keräily-otteluita minulle. Vaikka tuo yksi matsi ei mennytkään huonosti, se tietysti vähän harmittaa kun leikki jäi niin lyhyeen.Ja tietysti jälkeenpäin on helpppo jossitella mitä olisin voinut tehdä paremmin. Jonkun verrann on myös hyvä analysoida omaa tekemistä, ensi kerralla ottaisin vähän erilaisen taktiikan.

Lohduttavaa kaikessa on se, kun tajusin että varmaankin vain viisi meistä 55 naisesta oli tyytyväisiä tulokseensa. Neljä mitalistia pääsivät palkintopallille, heitä varmasti hymyilytti, sekä yksi Islantilainen joka ylitti itsensä pääsemällä kolmannelle kierrokselle. Tyttö on kierrellyt aika paljon samoja kisoja kuin minäkin, mutta koskaan ennen en ollut nähnyt hänen voittavan yhtään matsia. Voi sitä iloa joka paistoi sekä tytön, että tämän valmentajan kasvoilta. Vaikka tyttö hävisi kolmannen kierroksen, hän vain hymyili tuomarin julistaessa voittajaa. Ihan syystä, hän oli todellakin ylittänyt itsensä ja ottanut hienoja pisteitä.

Mutta tosiaan, minun ihailemiani sarjani huippuja tippui myös ensimmäisellä kierroksella, se antaa toivoa että minullakin on mahdollisuuksia.

Tämä oli kuitenkin kisakauden päätöskilpailu ja nyt on aika taas pistää passi hetkeksi aikaa hyllylle ja keskittyä laadukkaisiin treeneihin lähinnä kotisalilla ja kotimaan leireillä. Tuntuu kivalta taas saada tavallinen arki- ja viikkorytmi hetkeksi aikaa ja päästä kehittämään juttuja joita on huomannut kisakaudella puutteellisiksi. Tähän kilpailukauteen olen kuitenkin tyytyväinen, onnistumisia tuli, kongreettisimpana Premier leaguen mitali Istanbulissa.

Myös uusia tuulia, eli koulun ja urheilun yhdistämistä jännitin kovasti. Hyvin se on kuitenkin sujunut ja olen saanut mielekästä tekemistä karaten ohelle, jota kaipasinkin. Kivasti myös opettajat ovat kertoneet mahdollisuuksista suorittaa opiskeluja sovelletusti tai hitaammin kuin muu ryhmä.

Tällä hetkellä istuskelen koulun penkillä, ja kohta jatkan istumista autossa, suuntana Pori ja aluetreenit.

Hyvää loppuviikkoa!

-Titta

 <a href="http://www.bloglovin.com/blog/14106233/?claim=ecpumyrupdj">Follow my blog with Bloglovin</a>

Oh Berlin!

Kotimatkalla täältä Berliinistä ollaan, joten nyt taitaa olla aika kertoa mitä kaikkea reissuun on mahtunut. Syy ylipäätään koko reissulle lähtemiseen oli  Berliinissä järjestetty kansainvälinen turnaus, Banzai cup. Kilpailuihin osallistu 33 maata, 203 seuraa ja 1560 kilpailijaa, vilinää siis riitti kun otteluita käytiin yhdeksällä eri tatamilla. Tällä kertaa reissuun lähti melkein koko meidän seuran kilparyhmä, eli viisi tyttöä minun lisäkseni ja tietysti iskä valmentajaksi. Päätimme, että tällä kertaa olisi kiva nähdä vähän muutakin kuin lentokenttä, hotelli ja kisapaikka joten varasimme reissuun kuusi päivää aikaa.Yöpaikkana toimi ihana ja tunnelmallinen selvästi reppureissaajien suosima hostelli, jossa me kaikki tytöt yövyimme samassa huoneessa kerrossängyissä.

Keskiviikkona ennen kukonlaulua oltiin Turun lentoasemalla josta seikkailu lähti käyntiin. Matka meni hyvin ja saman päivän iltana menimme jo paikallisen seuran salille treenailemaan. Siellä oli ystävällistä porukkaa, jotka mielenkiinnolla katsoivat meidän treenejäkin.

Torstaina oli tiedossa lepoa ja pyörimistä siellä täällä, DDR-museossakin käytiin ja monella eri metrolla matkustettiin. 

Perjantaina teimme mielenkiintoisen reissun punttisalille. Olin jo suomen päässä googletellut kuntosaleja, ja jostain eteeni pompahti suomalaisen voimamiehen perustama vegaani-kuntosali. Sen verran erikoiselta kuulosti, että menimme kurkkaamaan minkälainen paikka on kyseessä. Lähimmältä juna-asemalta lähdimme haahuilemaan salia kohti ja johan oli mielenkiintoista seutua, graffitteja oli jokapuolella ja sekalaista sakkia tuli vastaan. Emme millään meinanneet löytää paikkaa, eikä paikallinen vastaantulijakaan ollut kuullut moisesta paikasta. Hän kuitenkin pisti antamani osoitteen navigaattoriinsa ja opasti meidät oikeaan paikkaan. Saavuimme siis jonkinlaiselle sisäpihalle, joka oli täynnä spray-maalattuja rakennuksia, kuulemma yökerhoja. Aikamoisilta bileluolilta näytti. Niiden keskellä oli musta ovi, jonka yläpuolelle oli spray-maalattu "Berlin strenght". Avasin oven ja hevimusiikki kantautui korviini kovaa. Siellä me sitten nosteltiin pelottavan näköisten vegaanien kanssa ja hyvin kulki!

Lauantaina sitten kisapäivä koitti, olin ilmoittautunut kolmeen eri sarjaan: naiset -68kg, avoin ja joukkue. Paljon matseja lähdin hakemaan, ja niitä myös sain. Klo 13-20 välillä otin 10 matsia. Päädyin kummassakin henkilökohtaisessa sarjassani pronssiotteluun, toisen(-68kg) voitin ja pääsin palkintopallillakin pyörähtämään. Joukkueottelut käytiin päivän lopuksi ja niistä ei paljon kerrottavaa jälkipolville jää. Päivän lopuksi istahdin katsomoon ja purskahdin spontaaniin itkuun, vähän väsytti.

Tyytyväinen päivään olen, sain hyviä matseja, onnistumia tuli paljon, kuin myös kehitettävää. Nyt on paljon videomatskua mistä taas katsoa mitä voisin ensikerralla tehdä paremmin. Positiivinen juttu oli myös se, että vaikka joukkoon mahtui myös tuttuja pohjoismaalaisia, minulla oli monta vastustajaa joita vastaan en ollut ennen ottanut.

Sunnuntaina oli ihana lepopäivä, herätys ilman kelloa, herkkuja, jätti-kirppari.

Nyt maanantaina täytyy myöntää että olo on kisojen jäljiltä edelleen aikas lailla kamala. Väsyttää, paikat särkee. kurkkuun sattuu, huulet ovat kuivuneet hiekkaparin tuntuiseksi ja on kylmä. Silti pohjavire on ihan positiivinen, tiedän että tämä menee ohi. Tuntuu hyvältä olla matkalla kotiin. Paljon ehti kuudessa päivässä tapahtua.

Perjantaina lähden Itävaltaan Premier liigan kilpailuihin, sitä ennen tiedossa vielä treeniä, lepoa ja hippasen koulua. Ja aina yhtä ärsyttävää laukkujen purkamista ja pakkaamista. Vaikka laukkua on tullut tässä parin vuoden sisään aika monta kertaa tullut pakattua, edelleenkin se tuottaa harmaita hiuksia lähes aina. Kisoja odotan silti taas innolla! Se onkin viimeinen ulkomaan kilpailu tällä kaudella.   

Hyvää viikkoa!

-Titta

Sitä sun tätä ja sitä

Hellurei!

Taas on pari viikkoa vierähtänyt. Saksan Coburgissa olin karate1 Premier leaguen kilpailuissa. Coburg oli pieni ja idyllinen kaupunki. Ruoan kanssa meillä ei jostain syystä ollut kovin hyvä tuuri, eikä muutenkaan kovin hyvä jälkimaku kaupungista jäänyt:Olin varannut ja maksanut meille jo suomesta taksimatkat lentokentältä Coburgiin ja takaisin(1,5h ajomatka/suunta). Menomatka sujui ongelmitta, meitä oli hyväntuulinen taksikuski vastassa.

Paluumatka sen sijaan oli mutkikkaampi. Pitkän kisapäivän jälkeen aloin selvittää mihin aikaan tarkalleen taksi olisi tulossa, sillä kone lähti aikaisin aamulla ja aamuyöllä oli tarkoitus jättää Coburg. Noh, monen soittoyrityksen, sähköpostin ja hotellin respassa itkemisen jälkeen en ollut yhtään viisaampi  eikä auttanut kuin varata uusi taksi ja mennä pariksi tunniksi nukkumaan. Nyt olen epätoivoisesti lähetellyt sähköpostia ja koittanut saada rahoja takaisin. Säätöä aina sattuu, onneksi silti kerettiin lennolle.

Kisapäivän aamu oli kuitenkin ihana! Minulla oli matsit vasta ilta-päivällä, joten sain rauhallisen aamun. Heräsin ilman kelloa, söin hitaasti aamupalan, kävin ostamassa eväät, jonka jälkeen menin vielä pariksi tunniksi jumittamaan huoneeseen, pelasin Candy crush sagaa ja katselin tulevien vastustajieni matseja. Sitten hyppäsin taksiin ja olin kisapaikalla. Siellä vasta alkoi jännittämään ja syke nousemaan. Matseista jäi tavallaan ristiriitainen fiilis. Toisaalta meni hyvin, onnistuin ensimmäistä kertaa parissa jutussa, joita oltiin koko kesä työstetty. Ja sain tehtyä muutaman todella laadukkaan pisteen. Kuitenkin kehitettävää ja työstettävää jäi paljon. Eniten kirpaisi kolmannen kierroksen matsi, johon kilpailuni päättyi. Se oli tuttua naista,  Norjalaista MM-hopeamitalistia Gitteä vastaan jonka kanssa ollaan treenattukin parilla leirillä paljon yhdessä. Tuo taisi olla neljäs kerta kun otin häntä vastaan, ja neljäs tappio. Johdin vielä 1-0 kun ottelua oli kolme sekuntia jäljellä. Sitten tein virheen josta Gitte rankaisi ja tilanne oli 1-1. Aika loppui ja oli tuomariäänestyksen aika, jossa liput jälleen kerran kääntyivät Norjaan ja minä lähdin suihkuun. Ei muuta kuin lisää treenaamaan, erityisesti mitä viimeisellä kymmenellä sekunnilla kuuluu tehdä. 

Kuva: Janne Karttunen

Saksan jälkeisestä viikosta minulla ei ole paljoakaan muistikuvia, treenasin paljon, kävin koulua ja kaiken laista muutakin ohjelmaa tuolle viikolle oli kertynyt. Joka ilta lopulta kotiin päästyäni tirautin muutaman kyyneleen kun vaan väsytti niin paljon. Viikonloppuna sitten lepäilin ja saatiin Porilaisetkin meille vierailulle treenaamaan.

Tätä kirjoittelen jälleen Saksan maalta, Berliinistä tällä kertaa. Täältä kerron lähitulevaisuudessa enemmän. Paljon on nähtävää ja tehtävää.

Adíos!

-Titta

 

 

 

Onnen kyyneleitä ja vatsatautia

Onpas vierähtänyt paljon aikaa viimepostauksesta! Ja paljon on tapahtunut siinä välissä. Turkin karate1 premier leaguen kilpailu tuli ja meni. Ja meni hienommin kuin ikinä. Etenin sarjassani pronssiotteluun, jossa viimesekunnilla ratkaisin ja voitin ottelun sarjani maailman rankingin ykkösnaista vastaan. Naista jonka puhtaita tekniikoita ja itsevarmuutta olin ihaillut kauan. That was a big deal! Ottelun jälkeen oli todella epätodellinen ja vaan niin ilonen fiilis. Juoksin halaamaan iskää ja muutama kyynelkin taisi silmänurkkaan yrittää. 

Vaikka tuo kilpailu olikin vain yksi muiden joukossa, on sillä minulle iso merkitys. Vaikka tippuisin koko loppuvuoden kilpailuissa ensimmäisellä kierroksella, tiedän että on MAHDOLLISTA että voin voittaa kenet tahansa. Se antaa motivootiota treeneihin ja uskoa itseeni.

Eikä siinä vielä kaikki! Meidän seuran Emma nappasi pronssia myös, voi sitä onnea kunnen tiennyt miten päin olla kun olin niin iloinen hänen puolestaan!

Turkissa silmäni aukesivat myös entistä enemmän sille, kuinka hieno kulttuuri karatessa urheilijoiden välillä on. Harvassa ovat ne urheilijat jotka käytävällä vastaantullessa jättävät vastaamatta hymyyn. Pronssiottelun jälkeen puolitutut urheilijat ja valmentajat tulivat onnittelemaan tai halaamaan. Jopa alkukierrosten vastustajani tulivat kättelemään vastaantullessa. Huikeeta!

Mitäs muuta?

Koulu on alkanut rullamaan ja päivät tuntuvat kevyemmiltä kun porukka  ja toimintamallit alkavat olla tuttuja. Olen todella nauttinut opiskelusta ja siitä että päivissä on ihan uudenlainen rytmi. 

Pari viikkoa sitten iski kova vatsatauti ja jouduin jättämään tampereen Finnish Openin valitettavasti väliin. Painoa tippui viisi kiloa ja jokunen päivä meni siitä palautuessakin. 

Viimeviikonloppuna olin kuitenkin jo siinä kunnossa että pystyin osallistumaan maajoukkueleirille. Oli todella kiva olla pitkästä olla leirillä Pajulahdessa. Hyviä treenejä ja treenikavereita!

Nyt istun lentokoneessa ja suuntana on Saksan Coburg, jossa järjestetään karate1 Premier leaguen kisa. Fiilis on hyvä. Treeneissä on kulkenut hyvin ja tuntuu kivalta mennä ottelemaan. Coburgissa ei olekaan ennen kisoja järjestetty, on mielenkiintoista nähdä millaisesta kaupungista on kyse. Iso kisa on taas kyseessä, sarjaani on ilmoittautunut 49 ottelijaa. Katsotaan mihin tästä Honkilahtelaisesta tällä kertaa on. 

Ihanaa syksyistä viikonloppua!

-Titta

Uusia tuulia

Kulunut viikko on ollut pullollaan uusia tuulia. Toukokuussa aloitimme "sissileirin" kotikylässäni Honkilahdessa. Emme käyneet yhdelläkään leirillä tai kisoissa, vaan keskityimme treenaamaan laadukkaasti kotisalilla. Se oli hyvä päätös ja tuntui, että menin eteenpäin.

Tuntui kuitenkin ihanalta palata ihmisten ilmoille viikonloppuna. Suuntana oli Lahti ja Belgialaisen monikertaisen maailmanmestarin ja nykyään huippuja valmentavan Junior Lefevren leiri. Hiki virtasi ja jalat hapottivat,silti fiilis oli hyvä ja innostunut.Reissu kokonaisuudessaankin oli hyvä. Saimme  meidän seuran porukalla nukkua treenisalilla tatameilla ja illalla temppuiltiin, pelleiltiin ja hihiteltiin mahat kippurassa. Kyllä uni pitkän päivän jälkeen maittoi. 

Maanantaina pidinkin kunnon löysäilypäivän, nukuin pitkään, istuskelin Aurajoen rannassa ystävän kanssa,lueskelin lehtiä,otin päikkärit parvekkeella ja suorastaan tylsistyin. Tiesin nimittäin että loppuviikko olisi menoa. Aloitin tiistaina koulun. Se tuntui aika hassulta parin vuoden jälkeen. Hyvältä kuitenkin näin parin päivän kokemuksella vaikuttaa. Vaikka olenkin ollut todella väsynyt koulupäivien jälkeen vaikka ei olla edes aloitettu opiskelua vielä. Tuo uusiin ihmisiin tutustuminen on rankkaa. Vaikka hyviltä tyypeiltä vaikuttavat nuo koulutoverit. Noh, onneksi pääsen perjantaina Istanbuliin lepäämään. Minulla on matsit vasta sunnuntaina, joten ehdin hyvin orientoitua ja keskittyä pelkästään kisoihin pari päivää. Kilpailut eivät olekkaan mitkään helpot kisakauden avauskilpailut, vaan karate1 premier leaguen kisat, jonne tulee sarjani huippuja ympäri maailmaa. Mielenkiintoista mennä katsomaan mihin rahkeet riittävät tällä kertaa. 

Hyvää loppuviikkoa!

-Titta

Loppukesän arkea

Moi! Pitkästä aikaa! Mitä sulle kuuluu?
-Hyvää kiitos, treenejä ja töitä. Kovasti odotan Turkuun siirtymistä, koulun ja kisakauden alkamista.

Tuollaisen keskustelun olen tässä elokuun aikana käynyt monen ystävän ja tuttavan kanssa ja siinäpä tiivistetysti minun kuulumiset. Hyvin tavallista arkea siis. Hyvää sellaista.

Keskiviikkona oli pitkästä aikaa sellainen treeni, kun tuntui ettei mikään suju. Kroppa tuntui jäykältä, tekniikat huonoilta ja kaikki luovuus oli päästä kadonnut. Treenin lopuksi suojia riisuessa meinasi pari kyyneltä karata silmänurkkaan. Sen suurempaa syytä en tuolle vireelle keksinyt, olin nukkunut hyvin, syönyt hyvin ja fiilis ennen treenejä oli hyvä. No, tuollaisia päiviä vaan joskus on. Oikeastaan hetken kuluttua fiilikseni oli varsin hyvä, kun tajusin, että en tosiaan muista milloin viimeksi olisi ollut samanlainen päivä. Sehän tarkoittaa sitä, että treeneissä on viimeaikoina kulkenut todella hyvin!

Torstaina olin loikkimassa, jonne sain mukaani Sonjan! Aikaisemmassa postauksessa kerroin, että hän keksii aina uutta, muutama puolimarathon ja triathlon on testattu hänen innoittamanaan. Torstaina hän varovasti kertoi uudesta villistä ideasta ensikesäksi jolle aluksi nauroin, mutta vähän jäi kyllä mietityttämään josko sen voisi oikeasti toteuttaa. Kerron lisää jos tulee toteutukseen! :)

Viikonloppuun mahtui monenlaista mm. karatenäytös, mäkivetoja, suppailua, puuhommia ja kirkon penkissä istumista. Kiitos kaikille näytöstä katsomassa olleille!

 Se olikin viimeinen viikonloppu vähään aikaan, kun ei olla reissussa. Ensiviikolla on leiri ja 13 päivän kuluttua avaan kisakauteni Istanbulin tatameilla! 

Tänään treeneissä sujui vähän paremmin, ja loppuverryttelyksi otettiin karatevyöt ja painonnostokengät tositoimiin. Käytiin siirtämässä yksi piano uuteen kotiin. Okei, kuten kuvasta huomaa, sen verran rautaista porukkaa oli tuossa ympärilläni, että keskellä kun olin kevittämässä, sain keskittyä lähinnä kameralle hymyilyyn muiden ponnistellessa.

Nyt kipinkapin nukkumaan niin jaksan aamulla taas lyödä ja potkia. Huomenna minulla onkin myös kolmanneksi viimeinen työpäivä!

Ihania (ehkä)viimeisiä hellepäiviä!

-Titta

Kauniita aamuja

En erityisemmin pidä aikaisista aamuherätyksistä. Tänä kesä olen kuintenkin

 töiden takia joutunut aloittamaan aamutreenit suhteellisen aikaisin aamulla ja olen loppujen lopuksi ollut todella mielissäni siitä. Kesäaamut ovat vaan niin kauniita, aurinko nousee pikkuhiljaa, linnut laulavat, ilma on raikas ja lämpenee pikkuhiljaa. Monena aamuna treenien jälkeen olen vielä ennen kahvilan(jossa työskentelen) avaamista käynyt huuhtelemassa treenihiet pois iholta Pyhäjärvessä. Voi miten hyvältä tuntuukaan jatkaa päivää tuollaisten aamujen jälkeen.

Kesän maanantai-aamut olen aloittanut punttisalilla penkkipunnerrusta treenaten. Sitä ei meidän seurassa muut tytöt tee, mutta minulle päätettiin ottaa pieni penkki-kuuri. Punnerrus on nimittäin ollut minulle todella heikko suunta. Varsinkin kapealla otteella tehdessäni ei varmaan kovin moni ole tunnistanut tuota polvet maassa kiemurtelua punnertamiseksi. Kesän aikana tulokset ovat nousseet vähäsen, eivät silti kovinkaan huimasti tai nopealla vauhdilla. Muussa tekemisessä olen kuitenkin  huomannut, että jotain vahvistumista on tapahtunut. Varsinkin käsillä seisonnassa olen kehittynyt suurin harppauksin ja myös karatessa yleistä vahvistumista on tekniikoihin tullut. Ja ihan vaan punnertamisessa on kiva huomata että pystyn tekemään puhtaita liikkeitä.

Tänään oli poikkeuksellisen aikainen aamu. Treenit pidettiin Turussa josta on vielä tunnin ajomatka töihin Euraan. Satuin nukkumaan  pikkuisen pommiin, joten montaa minuuttia ei kestänyt että olin herättyäni autossa istumassa. Matkalla huomasin puhelimeni jääneen kotiin. Treenien jälkeen soitin äidille varmistussoiton(iskän puhelimesta) että puhelin oli jäänyt sinne ja harmittelin kun niin oli päässyt käymään ja monenlaista säätöä tuo unohdus aiheuttaisi.. Noh, mitä tekee äiti? Voitelee pussillisen juuri leipomiaan lämpöisiä sämpylöitä, hyppää autoon ja ajaa matkamme varrelle meitä odottomaan. Olen kyllä niin kovin kiitollinen tuosta äidistäni, joka hymy huulilla vaan huolehtii meistä, pesee pyykkejä, laittaa ruokaa ja ottaa vastaan kärttyisiä ja väsyneitä treeneistä ja reissuilta palaajia.

Loppuun vielä pikkuinen kevennys. Päätin alkaa fanittaa Harry Potteria ja hankin tuollaisen alla olevassa kuvassa näkyvän salama-arven. Eikä tuo vielä mitään, näkisitte sen toisen!

Ei vaan, raapaisin ihan omalla peukalollani itseäni punttitreeneissä, kun ote lipesi kantamastani alustasta.

Huisia viikonloppua!

-Titta

Kesäleiri

Euran karateseuran perinteisellä kesäleirillä oli taas vilskettä. Leiri alkoi perjantaina punttitreenillä, josta me seuran kaikki seitsemän tyttöä ja iskä lähdimme Vähäjärven rantasaunalle. Polskimisen jälkeen oli vuorossa vuotuinen treenisalin suursiivous. Parin tunnin siivoilujen jälkeen oli taas ilo tallustella puhtailla tatameilla ja pienessä varastohuoneessakin mahtui taas kävelemään. Ihanaa! Siivoilujen jälkeen hurauteltiin meille kotiin tankkaamaan ja sieltä vielä keskiyöhön asti salille riekkumaan. Tytöt tulivat meille yöksi ja hetken höpöttelyn ja kikattelun jälkeen uni mastui.

Aamulla ei syöty lainkaan aamupalaa, hypättiin vain pyörien selkään ja lähdettiin polkemaan Pyhäjärveä ympäri.

Ensimmäinen pysäkki oli 25 kilometrin pyörilyn jälkeen Yläneen st1, josta aamupalaksi söimme hampurilaiset.

Yläneeltä matka jatkui Säkylään Jossun grillille. Kun reissun nimi oli burger-pyöräily niin pitihän Säkyläläistä burgeriakin maistaa.

Eurassa eivät enää burgerit maistuneet, mutta onneksi jätskille oli vielä tilaa.(Noh, minulla on aina.) Jätskiltä polkaistiin vielä viisi kilometriä työpaikalleni Myllyojanlahden kahvilaan ja sieltä ei ollutkaan enää kovin pitkä matka kotiin. 80 kilometriä tuli yhteensä poljettua. Mukava reissu ja leiri hyvässä seurassa. Paljon tuli taas naurettua.

Minä jatkoin karateleiriltä seurakunnan leirille viettämään lepopäivää ja koin iloisia ystävien jälleennäkemisiä parin vuoden tauon jälkeen.

Tällä viikolla oikeastaan ensimmäistä koko kesän aikana olen kokenut pieniä kyllästymisen fiiliksiä meneillä olevaan arkeeni. Sopivaan aikaan se tulikin, alle neljän viikon päästä on ensimmäinen leiri ja siitä viikon päästä avaan kisakauteni. Matkalaukku on saanut olla sopivan kauan tyhjillään ja syksyyn ja reissaamiseen on taas ihan eri tavallla puhtia.

Hyvää elokuun jatkoa!

-Titta

Maalla on mukavaa?

Naapurin lehmät

En muista että olisin sen jälkeen, kun olen täyttynyt kaksitoista vuotta, missään vaiheessa ollut erityisen mieluissani maalla asumisesta. Pienenä se oli huisia, kiipeilin puissa ja suurin piirtein asuin meidän navetassa vuohien seurana. Olen todella kiitollinen että olen saanut viettää lapsuuteni maalla. Kerran meille syntyi kili, jonka emo jostain syystä hylkäsi pienen rääpäleensä heti tämän synnyttyä. Otimme sen sisälle muutamaksi päiväksi. Minä sain tuon kilin omakseni ja annoin sille nimeksi Peppi(suuren idolini Peppi Pitkätossun mukaan). Juotin sille tuttipullosta maitoa ja hoivasin minkä kerkesin. Peppi selvisi hengissä ja siitä kasvoi aika iso ja vahva. Myytiin se parin vuoden päästä isolle vuohi-tilalle ja siitä tuli kuulemma koko tilan, lihavin ja röyhkein ja ahnein vuohi. Good job Titta!

Varsinkin yläaste-ikäisenä alkoi maalla asuminen nyppiä. Aina piti sumplia kyytejä tai pyöräillä 25 kilometriä kaverin luokse. Kaikki sisäisen maatalonemännän tai tallitytön rippeet olivat hävinneet.

15-vuotiaana muutinkin Hämeenlinnaan asumaan ja nautin siitä valtavasti. Sen jälkeen Ecuadoriin ja sieltä Turkuun. Kolme viimeistä kesää olen viettänyt kuitenkin taas täällä maalaismaisemissa kesätöissä. Ensimmäisenä kesänä en ollut vielä aloittanut karatea uudestaan ja vietin kaikki vapaapäivät reissussa kavereiden luona ja se meni ihan mukavasti. Toinen kesä olikin sitten yhtä itkua ja hammasten kiristelyä, treenit ja työt sitoivat sen verran, että montaakaan reissua en Euran ulkopuolelle tehnyt. Vaikka töissä tai treeneissä ei ollut valittamista oli minun vaan kovin vaikea olla täällä luonnon helmassa.
Siksi jännitinkin tätä kesää kovasti, että tuleeko tästä samanlainen kuin edellisestä. Vaan ei tullut, tämä kesä on ylittänyt odotukset eikä ole ahdistanut lähes ollenkaan! Melkein jokainen päivä on ollut todella hyvä päivä. Siihen on kai vaikuttanut monikin tekijä. Olen osannut asennoitua paremmin, olen tottuneempi vähän kurinalaisempaan elämään ja olen tehnyt töitä vähemmän. Lepopäivinä eli sunnuntaisin minulla on ollut myös töistä vapaata ja olen tehnyt yleensä retkiä kavereiden kanssa tai heidän luokseen, sekin on ollut iso henkireikä. Olen nauttinut treeneistä ja on ollut hienoa huomata miten kehitystä on tullut.

Kuva: Heidi Mäkinen

Osaa täällä maalla olla myös mukavaa, ainakin kesällä. Käyn aina punttitreenien jälkeen kunnan ylläpitämässä ranta-saunassa Vähäjärvellä. Tänä kesänä vesi on ollut sen verran viileää, että voin melkein tuntea kuinka jalat lähtevät kohisten palautumaan tiukan treeniin jälkeen kun järveen pulahtaa. Siellä käy mainiota porukkaa ja saunan lauteilla on harvoin hiljaista.

Tällä viikolla on tullut uusi huippujuttu, marjat ovat kypsyneet! Meillä on jos jonkinlaisia marjapuskia ja viereinen metsä pullollaan mustikoita. Iltaisin käyn nappaamassa päivän vitamiiniannokset suoraan puskista.

Treenit luistavat edelleen hyvin. Tänään ohjelmassa oli lajitreenit ja loikat urheilukentällä.  Huomenna pidetäänkin karateseuran leri. Tytöt tulevat meille yöksi ja lähdetään aamulla polkemaan Pyhäjärven ympäri. Matkaa reissussa tulee n. 80 kilometriä. Reissun työnimi on ollut "burger-pyöräily" Tarkoitus oli syödä jokaisella pysähdyspaikalla hampurilainen, mutta saa nähdä kuinka käy. Kivaa meillä on joka tapauksessa tuolla porukalla aina kun ollaan reissussa ja kommelluksiltakaan tuskin vältytään. :)

Iloista päivää!

-Titta

Hurjan hyvä kesä jatkuu

Nyt on kausi vaihtunut peruskuntokaudesta kilpailuihin valmistavaan kauteen. Se tarkoittaa käytännössä vähän  lyhyempiä sarjoja, vähän vähemmän puurtamista ja enemmän ajattelua, vähemmän yksittäisten tekniikoiden hiomista, enemmän tilanteita.

Viimeviikolla varasimme lentoliput Istanbuliin, jossa kisakausi starttaa syyskuussa. Siihen on enää kuusi viikkoa aikaa, hullua miten aika lentää!
Vaikka onhan tämän kesän aikana monta treeniä tullut treenattua ja monenlaista tehtyä. Kehitystäkin on monella tapaa tullut, niin henkistä kuin fyysistäkin. Sitä en tosin tiedä sanoa, että osaanko tuota kehitystä vielä hyödyntää kilpatatameilla. Se jää nähtäväksi syksyllä ja sitä mielenkiinnolla odotan.



 Hitusen jännittää myös tuo koulun aloitus syksyllä parin välivuoden jälkeen. Uskoisin kuitenkin että saan treeni- ja opiskelukuviot hyvin sovitettua, eihän minulla mikään kiire ole valmistua. Olen huomannut olevani sellainen tyyppi, että kaipaan aika paljon ohjelmaa päiviini, Kuluneen vuoden aikana olin välillä tuskissani kun päivän ainoa "pakollinen" tehtävä oli treenata. Minusta tulee helposti kovin laiska ja saamaton tyyppi, kun ei ole selkeitä aikatauluja päiviin. Siksi kai olenkin tästä kesästä nauttinut niin valtavasti, kun tuota kaivattua ohjelmaa on ollut sopivasti. Tuntuu että treeni-intoakin on sen myötä tullut enemmän!

Iskä lupasi minulle kymmenen vuotta sitten, että jos kävelen kymmenen metriä käsilläni saan 20 euroa. Suuret setelin kuvat silmilläni olen tietysti tuota toisinaan harjoitellut, nyt menee viisi metriä. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua onnistun? :)

Tänään on ollut hiljaisempi sadepäivä kahvilassa. Nyt pistän ovet lukkoon, lähden kotiin, syön, otan viiden minuutin päikkärit ja lähden punttitreeneihin. I like it!

Hyvää viikonloppua!

-Titta