1.7.2015

Mitä ehtii neljässä vuodessa tapahtua?

Tosiaan pidin neljä vuotta taukoa karatesta. Kävin toki välillä treeneissä ja muutamissa kotimaan kisoissa, mutta karate ei missään nimessä ollut se ykkösasia.

2010
Muistan että ensimmäisen viikon söin niin paljon herkkuja ja pikaruokaa että huh huh. Ensimmäiset kuukaudet taisikin vähän mennä ihmetellessä, että mitä mä nyt teen. Valinta tuntui sillä hetkellä kuitenkin ihan oikealta. Asuin tuolloin Hämeenlinnassa ammattikoulun asuntolassa.

2011
Seuraavana vuonna viikonloput kuluivat pitkälti seurakunnan nuorten illoissa(Hämeenlinnan vapis<3) tai Eurakotona. Joulukuussa vietin muutaman viikon espanjassa työharjoittelussa. Urheilua en säännöllisesti harrastanut, mutta kävin ainakin jumppatunneilla ja tammikuussa aloitin capoeiran jota harrastin puoli vuotta, siitä tykkäsin kovasti!
Kesällä muistan viettäneeni kuukauden reissussa, kavereilla, tapahtumisssa, Ryttylässä ja pari viikkoa kärttyisenä kotona vanhempien pyynnöstä.

 Syksyllä sitten lähdin vaihto-oppilaaksi Ecuadoriin. Se oli unohtumaton vuosi. Opin puhumaan 
espanjaa, itsenäistyin ja kasvoin paljon.




























Ecuadorissa kävin muutaman kuukauden ajan n. 4krt viikossa taekwondo-treeneissä ja kisoissakin 
parin viikon harrastamisen jälkeen(Voitin alempien vöiden sarjan, hihi). Taekwondon lisäksi kävin host-maman kanssa zumba-tyyppisillä tanssitunneilla, musiikki soi ja latinolantiot liikku. Minäkin räpiköin takarivissä.

2012 Kesän vietin Ryttylän kansanlähetysopistolla kesätiimilinjalla. Järjestettiin tapahtumia, pelattiin beachia, nukuttiin liian vähän ja nautittiin kesästä. Todella hieno ja unohtumaton kesä.
Syksyllä jatkoin hiusalan opintoja Hämeenlinnassa todella huonolla motivaatiolla, huomattuani etten
halua jatkaa opiskelujen jälkeen alan töihin. Opiskelujen ohella vedin seurakunnan nuorteniltoja ja kävin tanssitunneilla.

2013 Helmikuussa menin reilu kuukaudeksi Ecuadoriin takaisin suorittamaan työharjoittelua, ihanaa aikaa ja iloisia jälleennäkemisiä.
Keväällä vihdoin ja viimein valmistuin parturi-kampaajaksi.
Kesä meni töissä Eurassa ja taas mietiskellessä että mitäs minä sitten tekisin. Syksyllä muutin Turkuun ja kävin edelleen välillä töissä Eurassa. Joulun alla lähdin vajaa kuukaudeksi ystäväni Sannin kanssa rinkat selässä Ghanaan vailla suunnitelmia tai päämäärää.

2014 Tammikuussa olin suunnitellut lähteväni puoleksi vuodeksi Brasiliaan tanssi- ja raamattukouluun, mutta matkaan tuli monenlaisia mutkia mm. viisumin kanssa. Samaan aikaan oli alkanut nousta myös kipinä karaten pariin palaamisesta. Pitkän pohdinnan jälkeen hylkäsin Brasiliasuunnitelmat ja päätiin aloittaa karaten. Se oli hyvä päätös.

































Vaikka neljä vuotta on pitkä aika ja monet kilpasiskoni ovat sen aikana treenanneet satoja, jopa tuhansia treenejä ja saaneet kilpailukokemusta, en usko että tuo minun taukoni oli täysin hukkaan heitettyä aikaa karatenkaan kannalta. Vaihdossa ollessani vietin useamman viikon 120 muun vaihto-oppilaan kanssa ympäri maailmaa. Tutustuin monenlaisiin ihmisiin ja opin ymmärtämään että aika samanlaista porukkaa me kaikki ollaan loppujen lopuksi, jokaisella on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Nyt tatamille mennessä tiedän, että vaikka vastustaja olisi toiselta puolelta maailmaa, puhuisi outoa kieltä ja näyttäisi pelottavalta, on hänkin vain ihminen.:) Opin reissussa myös ottamaan vähän rennommin ja nauttimaan elämän pienistä iloista.  Myös capoeiran, taekwondon ja tanssin harrastamisesta on ollut varmasti hyötyä karatessa.

Aurinkoista viikkoa!

-Titta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti