6.7.2015

Ihana torstai

Ihanaa kun kesäiset ilmat saapuivat hetkeksi Suomeen asti. Olen ottanut niistä kaiken irti!
Torstai-aamuna lueskelin paikallislehteä, jossa oli juttu SUP-lautailusta ja mainostettiin kokeilutunteja. Ilmoitin itseni saman tien kokeiluun ja illaksi vielä SUP-joogaan. Niimpä karatetreenien jälkeen hurautin Sieravuorelle ja sain vielä ihan yksityisopettajan. Laji oli mukavan yksinkertainen ja lauta sen verran tukeva, että sen päältä ei helposti tipahda.
Päivällä osallistuimme meidän seuran tyttöjen kanssa 1500 metrin juoksukilpailuihin Euran urheilukentällä.(Kilpalun nimi oli Kunnon koetus ja tämä matka oli vain 1/7 kokonaiskilpailua.) Minulla sattui "taktiikka" kohdilleen ja juoksin aika sopivaa vauhtia niin että maaliin tullessa oli sellainen olo, että parempaan en olisi pystynyt. Viimeksi olen tuon matkan juossut ylä-asteella ja sain ennätystäni pari sekunti parannettua, sillä ylsin niukin naukin naisten sarjan voittoon. Ei tuo yli 100 metrin täysillä juokseminen kyllä mielekästä puuhaa ole. Onneksi kerran vuodessa riittää. ;) Hatunnosto kaikille kestävyysjuoksijoille.

SUP-jooga oli myös positiivinen yllätys. Ilta-aurinko oli laskemassa, ilma vielä lämmin ja pitkän päivän jälkeen tuntui uskomattoman hyvältä venytellä ja hengitellä rauhassa laudan päällä.

Loppuun vielä helpottunut hymy työpäivän keskeltä. Sain nimittäin viimeviikon alussa tietää, että saan aloittaa syksyllä yhteisöpedagogin opinnot Turussa. Jippii! 
Tuo herne-maissi-paprikapakaste, jonka kanssa poseeraan on muuten loistavaa karkin/jätskin korviketta. Ollaan isoveljien kanssa ihan pienestä asti naposteltu niitä pussitolkulla..

Aurinkoisin terveisin, 
Titta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti